Rovaniemen kirkko sointien katedraalina

”Rovaniemen kirkossa kuultiin toisen adventtisunnuntain iloksi vanhaa joulumusiikkia aina 1000-luvun Ranskasta saakka, kun juhlavuottaan viettävä lauluyhtye Punctumin tuottama Piae Cantiones -lauluista koostuva neliosainen konserttisarja sai suurenmoisen päätöksensä. Mukana esiintymässä olivat oululainen Cappella pro Vocale ja Seitakuoro. Kuuntelijoiden mielenkiintoa ylläpitivät paitsi…

Lue lisää

Seitasaundi oli raikas ja nuorekas

Vuonna 1961 perustettu Seitakuoro tunnetaan hyväsointisena sekakuorona. Sointi on ollut pitkään varsin tunnistettava kenties muutaman avainlaulajan ansiosta. Tiistainakin siitä oli vielä erotettavissa vahvoja yksittäisiä ääniä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ilahduttavinta oli kuitenkin ”seitasoundin” raikastuminen; kuoro kuulosti tiistaina nuorekkaalta ja tuoreelta,…

Lue lisää

Sielunmessu romantikon käsissä

Kaikille sotien uhreille omistettu seitsenosainen Requiem toteutettiin koko laajuudessaan Rovaniemellä ensimmäistä kertaa. Kirkossa nähtiin esiintymässä lähes 140 muusikkoa ja avustajaa, jotka olivat käytännössä lähes kaikki pohjoisen edustajia. Teoksen orgaanisena osana kuultiin taitavia solisteja, jotka oli asianmukaisesti sijoitettu laulamaan yhdessä kuorolaisten…

Lue lisää

Kuorokisamatkan onnistunut kenraaliharjoitus

Mistään julisista harjoituksista ei ollut kyse, vaikka esintyminen toimi varmasti myös tärkeänä viime hetken kisakuntotestinä. Vartinmittaiset kilpakategoriat – joululaulu- ja negrospirituaalisarjat – sisälsivät yhteensä kahdeksan varsin viimeisteltyä teosta joiden detaljimaisiin notkahduksiin ehtii tehdä hienosäätöä vielä ennen loppuviikkoa. Kisaohjelmistot versioitiin ilman…

Lue lisää

Kumpi ja Kampi tappeli – ”Taikarumpu” kumisee ontosti näyttävässä paketissa; hypetetyssä Lappi-fantasiassa on paljon kaikkea – paitsi sisältöä

”Kahden mahtajan mittelö on ikiaikainen ja väkevä teema, samoin kahdesta eri maailmasta saapuvan nuoren rakkaus. Rovaniemen teatterin pitkään mainostetulla suurtuotannolla on siis kelpo lähtökohta, jolle on rakennettu upeat kehykset. Silti niin kaksintaistelu kuin rakkaustarinakin jäävät yhdentekeviksi. Ensimmäisen vartin aikana ei…

Lue lisää

Marjaisan makea Seitakuoro julkisti uuden levynsä

”– Perjantai-iltana Seitakuoro julkisti uuden levynsä sopivan napakalla konsertilla, jossa kuultiin paitsi levyn parhaimmistoa, myös muutakin musiikkia. Vajaan tunnin mittainen konsertti oli ilmeeltään kuoronsa näköinen. Taustakankaalle heijastettu kaunis, kesäistä luonnonmystiikkaa hohkaava valokuva levynkannesta toimi upeasti musiikin kuvittajana; kuoron laulaessa oli…

Lue lisää

Seitakuoro muisti Estoniaa

”– Päällimäisenä konsertista jäi mieleen Kemijärven kirkon yllättävän heleä akustiikka, jota Seitakuoro pääsi hyödyntämään tavoitellessaan sopivaa sointia kuhunkin esitettävään teokseen. Dynamiikka toimi hienosti, terävimmät konsonantit kuulostivat mukavan pyöreiltä, ja tilan jälkikaiussa riitti lämpöä ja sävyjä tehden koko ambienssista hyvin miellyttävän.…

Lue lisää

Kuoroversioita kärsimyksestä

”– Ensimmäisenä kuultu Stabat Mater Nordica 2000 kuorolle ja sellolle edusti modernia yhteispohjoismaisuutta. Kahden ruotsalaisen ja kolmen tanskalaisen nykysäveltäjän laatima teos on esitetty Suomessa vain kerran aiemmin. Kiinnostava viisiosainen yhteistyö sisälsi melkoisen määrän sudenkuoppia ja kulmikkaita taitoksia, mutta keskittyneen Seitakuoron…

Lue lisää

Hallitun harmonista joulua

”– Kokemus kuulsi Seitakuoron itsevarmoista, huolellisista ja oman taitotason hahmottavista tulkinnoista. Yhteen hitsaantuneen kuoron sointi oli helmimäisen pyöreä ja kirkas, jokaisen äänialan tehdessä tasavahvaa jälkeä. Erityisen makea vanhan ajan sävelsoppa keittyi kokoon Wilho Siukosen hillityn hienossa Joulun odotuksessa, jossa kuoro…

Lue lisää

Seitakuoro ilolla negrospirituaalien maailmassa

”Seitakuoron kaikkien aikojen ensimmäinen negrospirituaalikonsertti onnistui yli odotusten. Huolellinen valmistelu näkyi viimeistellyssä lopputuloksessa pienintä yksityiskohtaa myöten, ja samalla koko tuotanto hengitti ja eli elävässä konserttitilanteessa ilahduttavan inhimillisesti. Negrospirituaaleihin heittäydyttiin ennenkuulumattomalla rohkeudella, esimerkiksi kuorolaisten lukuisat soolo-osuudet olivat kaikki mitä herttaisinta ja…

Lue lisää

Seitakuoron napakymppi herkkään joulunviettoon

”Joulunodotukseen kuuluvat olennaisena osana konsertit. Yksi odotetuimmista oli varmasti Seitakuoron perinteinen joulukonsertti, joka tällä kertaa olikin varsinainen napakymppi ohjelmaltaan, esitykseltään ja ennen kaikkea herkältä tunnelmaltaan. Pehmeä valaistus kauniine kynttilöineen toivat tilaisuuteen lämpöä ja saattoivat osaltaan sekä yleisön että laulajat hartaalle…

Lue lisää

Vakain suin kohti harmoniaa

”Seitakuoron odotettu pyhäinpäivän konsertti oli varsin onnistunut neljän sävellyksen kokonaisuus. Ohjelmassa oli Pekka Kostiaisen, Peteris Vasksin ja Arvo Pärtin päivän teemaan istuvia teoksia, joista yksi oli urkuteos. Vaikutti siltä, että kuoro ei ollut avannut tarpeeksi ääntään, sillä konsertin aloittanut Pekka…

Lue lisää

Uudempaa kuoromusiikkia herkästi

”Seitakuoro tulkitsi pääsiäiskonsertissaan 1900-luvun säveltäjiä ja konsertista kehittyikin musiikillisesti vangitseva kokonaisuus. Kuoro vastasi myös ilahduttavan helposti uuden musiikin teknisiin haasteisiin. Virolainen Arvo Pärt on muun tuotantonsa ohella noteerattu kuuluvan aikamme merkittävimpiin hengellisen musiikin säveltäjiin. Hän erityisesti samaistui mystisen ja uskonnollisen…

Lue lisää

Epätasaista joulunvaloa

”Viisikymppinen Seitakuoro päätti tapahtumarikkaan juhlavuotensa valoteemaiseen joulukonserttiin. — Konsertin avausnumerona ja musiikillisena huippuhetkenä toimi suositun yhdysvaltalaissäveltäjä Eric Whitacren kristallinkirkas Lux Aurumque, jossa kuoron yhteissointi esittäytyi parhaimmillaan tilaäänen tavoin. Uljaisiin sfääreihin kohotettu tunnelma koki kuitenkin pitkin matkaa pieniä kolauksia akustisesti armottomassa…

Lue lisää

Joikaiskaamme

”Rovaniemeläinen Seitakuoro juhlii 50-vuotista historiaansa asiaankuuluvasti uudella levyllä. Kun Artisia näkyjä -nimisen levy kannessa on tyylitelty poron kallo, voi levyn sisällön melko helposti arvata. Seitakuoro ei odotuksia petäkään, sillä kappalevalikoima luottaa enemmän kuoron historiasta valikoituihin teoksiin ja lappilaiseen eksotiikkaan kuin…

Lue lisää

Laulunlahjoja Lapista

”Seitakuoro vie kanssaan tunturiin, sytyttää nuotion ja alkaa tarinoida. Arktinen rauha vallitsee jo levyn avausraidoilta lähtien, kun Timo Kurjen tyynnyttävä Kulnasadž vaatimeni (1977) ja kuoron tavaramerkki, Tuulikki Närhinsalon hyytävän ihana Lapin tytön laulu (1983) johdattelevat pohjoisiin ääni- ja mielenmaisemiin vastaansanomattomasti.Yhteissoinnissa…

Lue lisää

Arkista arktista kuoromusiikkia

” — Kauniisti sanottuna ohjelmisto kuulostaa siltä mitä musiikillisesti sivistyneet kansakouluopettajat entisvanhaan maakunnissa tekivät. Kuorotekniset haasteet ja musiikillinen taso eivät välttämättä kulje käsi kädessä, mutta tämän levyn kappaleissa kummatkin pysyvät maltillisina. Kuitenkin Jukka Kankaisen ja Kullervo Karjalaisen sievät tunnelmakuvat tehoavat…

Lue lisää

Seitakuoro – nuorekas viisikymppinen

”Juhlakonsertissa oli neljän säveltäjän teoksia. Kantaesityksenä kuultiin Jan Hellbergin Tunturikulkijan tunnelmia. Kuoro soi kauniisti ja herkästi, Maan kaipuu -osassa oli ääniryhmien oivallista käyttöä ja Tunturille otti mukaansa verevään menoon ja sävelten soljuvaan keinuntaan. Konsertin nimikkosävellys Arktisia näkyjä on Kullervo Karjalaisen…

Lue lisää

Arktisia näkyjä

”Lapin ylpeys Seitakuoro on äänittänyt levyllisen Lappi-aiheisia lauluja. Hieno työ on tehty jo siinä, että nämä teokset on saatettu äänitteelle – mielenkiintoinen kokonaisuus. Eryitsesti Kullervo Karjalaisen 1960-70-lukujen teokset ovat rohkea ja hieno valinta. Seitakuoro on viime kuulemastani mennyt mukavasti eteenpäin.…

Lue lisää

Sujuvia Seitasäveliä

”Seitakuoron vahvuus on sen yhteen hioutuneessa, konstailemattomassa soinnissa, jossa kaikki äänialat erottuvat sopusointuisesti, mutta selvästi artikuloituina. — Konsertti nousi kunnolla siivilleen toisella puoliajalla, jolloin iskettiin suoraan kansallisuromanttisen melankolian ytimeen. Myös lievät vireongelmat oli saatu karsittua minimiin, kun kuoro näytti parasta…

Lue lisää

Rovaniemeläinen Seitakuoro hurmasi Ahvenlammella

”Sinivalkoinen lähes pilvetön taivas, taustalla vihreä pihkantuoksuinen metsä, taustalla kaukana, mutta niin lähellä suuri ja mahtava Luostotunturi kelohonkineen, edessä lähes peilityyni Ahvenlampi, alla sammalmatto, vieressä maukkaat mustikkamättäät. — Seitakuoron hillitty ja monipuolinen tunnin tiivis ohjelmisto liikkui tuonelan porteilta, Sydämen laulujen…

Lue lisää

Sielunmessu soi lempeästi

”Seitakuoro toi hiljaisen viikon konsertissaan kuultavaksi kaksi suurenmoista teosta. Voi vain ihmetellä, miksi Maurice Duruflén herkkä Requiem ei ole vakiintunut muiden suurten kirkkomusiikkiteosten rinnalle ohjelmistoihin. Peteris Vasksin Dona nobis pacem viimeisteli rauhoittumisen pääsiäisen viettoon. — Esitys oli kerrassaan nautittava. Kadri…

Lue lisää

Joametsit joulutunnelmissa

Joulunalusaika on yltäkylläistä aikaa elävän musiikin ystäville, tarjontaa riittää. Silti runsaslukuinen yleisö täytti kirkon Lapin kamariorkesterin perinteisessä yhteisjoulukonsertissa Seitakuoron kanssa. Kuoro avasi konsertin urkuparvelta tarkasti ja eläytyvästi esitetyllä Erkki Melartinin vähemmän tunnetulla joululaululla Yön keskellä tähtönen loisti. — Yhteisesti soinut…

Lue lisää

Tervetuloa yleisö

”Kevätkonserttiaan varten Seitakuoro oli selvästi valmentautunut olemaan vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Hymyilevät ja hyväntuuliset laulajat ottivat katsekontaktin kuulijoihin heti sisääntulolaulussaan, joka oli sydämmellinen tervetulotoivotus, tuttu Kalevalainen vieraan tervehdys. Lämmintä kevätvaloa tulvi huoneeseen paitsi taidemuseon ikkunoista, myös laulajien silmistä. Koko konsertin ajan…

Lue lisää

Lauluja omilta juurilta

”Seitakuoron kevätkonserttiin oli koottu lauluja kuoron alkutaipaleelta. useimmat noista lauluista ovat lappilaisten säveltäjien hengentuotosta ja sävelletty nimenomaan Seitakuorolle. Mukaan oli poimittu myös joikuperinteestä ideoita ammentavia lauluja. — Miellyttävää oli todellakin yhtenäinen kokonaisuus. Ihastella saattoi myös ääniryhmien selkeyttä ja vilpitöntä heittäytymistä…

Lue lisää

Seitakuoro toi seimen luo joulunpunaista samettia

”Seitakuoron tämänvuotinen joulukonsertti oli elämys. Kauniit, tunnelmalliset laulut oli koottu tasapainoiseksi ohjelmaksi. Esitykset olivat erinomaisen tarkkoja, ja kuitenkaan tekninen huolellisuus ei vähentänyt tulkintojen tunnepitoisuutta. Valaistusta himmennettiin asteittain kappaleiden välissä, ja lopulta kirkko oli melkein pimeä. Kaksi käsikellonsoittajaa avusti konsertissa. He…

Lue lisää

Musiikkimatka Euroopan jouluun

”Seitakuoron levy ”Seimen luo” kutsuu kiireistä 2000-lukulaista pysähtymään joulun sanoman ja perinteiden äärelle. Levy sisältää eurooppalaisia joululauluja, jotka kuoro esittää alkuperäisten tekstien mukaisilla kielillä. Mukana on kattava kansilehtinen, jossa kerrotaan kiinnostavasti joulumusiikin traditioista ja levyllä olevien laulujen historiasta. Levyltä huokuu…

Lue lisää