LAPPILAISIA ELÄiMIÄ − Seitakuoron 60-vuotisjuhlakonsertti
60 vuotta on kunnioitettava saavutus mille tahansa harrasteryhmälle näinä myllerryksien aikoina. Lokakuussa 1961 perustettu, lappilaisen kamarikuoromusiikin airut Seitakuoro on kuitenkin…
60 vuotta on kunnioitettava saavutus mille tahansa harrasteryhmälle näinä myllerryksien aikoina. Lokakuussa 1961 perustettu, lappilaisen kamarikuoromusiikin airut Seitakuoro on kuitenkin…
Seitakuoron konsertti Elämä herää – ja muita uutuuksia kuljettaa kuulijan uuden elämän syntysijoille, luonnon monimuotoisuuden äärelle ja paukkuvan pakkasen armottomaan…
Sulasolin (Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton) Lapin piirin kuorojen yhteiskonsertit ovat jo perinne. Joka helmikuussa kokoaa piirin valitsema yhteiskonsertin vaihtuva…
Jo perinteeksi muodostuneessa aatonaattoillan konsertissa hiljennytään jälleen joulunviettoon. Seitakuoro esittää tuttuja ja rakkaita joululauluja, joiden turvin on hyvä unohtaa kiireet.…
Seitakuoron sävellyskilpailun voittajateokseksi valittiin tänään finaalikonsertissa Niels Burgmannin Elämä herää. Voittaja palkittiin 2000 € summalla. Toiseksi kilpailussa sijoittui Kari Pappisen…
Seitakuoro on työstänyt kilpailukappaleita koko syksyn tietämättä niiden säveltäjää. Myös tuomaristo, johon kuuluvat kuoronjohtaja Kadri Joametsin lisäksi säveltäjä Outi Tarkiainen,…
Seitakuoron sävellyskilpailu ”Uutta kamarikuoromusiikkia pohjoiseen” on edennyt finaalivaiheeseen. Tuomariston valitsemat neljä finaaliteosta esitellään yleisölle Seitakuoron sävellyskilpailun finaalikonsertissa Korundissa sunnuntaina 24.11.2019…
Seitakuoro oli osallistunut Viron laulu- ja tanssijuhlille jo aiempinakin vuosina, mutta vuodelle 2019 asetettiin rima ihan uudelle tasolle. Kyseessä nimittäin…
Hetan musiikkipäivät viettivät 50-vuotisjuhlaa pääsiäisenä 2019. Tapahtumahan on alun perin saanut alkunsa Seitakuoron laulu- ja konserttileireistä Enontekiöllä. Niinpä Seitakuoro oli…
Seitakuoro julistaa valtakunnallisen sävellyskilpailun Suomen kulttuurirahaston tuella yhteistyössä Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry.:n (Sulasol) kanssa. Kilpailun tarkoituksena on kartuttaa…