Joulutunnelmointia perinteisesti
Seitakuoron perinteisten joululaulujen konsertti syksyllä 2012 oli saanut niin myönteistä palautetta kuulijoilta, että samaa konseptia päätettiin hyödyntää myös seuraavana vuonna.…
Seitakuoron perinteisten joululaulujen konsertti syksyllä 2012 oli saanut niin myönteistä palautetta kuulijoilta, että samaa konseptia päätettiin hyödyntää myös seuraavana vuonna.…
Seitakuoron kautta aikain ensimmäinen gospelkonsertti keräsi Rovaniemen kirkon täyteen ilosanomasta kiinnostuneita kuuntelijoita. Negropsirituaaleista koostuva konserttiohjelma oli ollut Seitakuorolla suunnittelussa jo…
Seitakuoro päätti kevätkautensa 2013 leireilemällä jäidenlähdön aikaan Inarin kauniissa maisemissa. Leirillä muisteltiin ahkeraa lauluvuotta ja harjoiteltiin seuraavan syksyn negrosprirituaaliohjelmistoa. Leirin…
Muutaman vuoden tauon jälkeen Seitakuoro sai pääsiäisenä 2013 olla jälleen mukana suuremmassa orkesteriproduktiossa. Tällä kertaa yhteistyökumppanina oli Kemin kaupunginorkesteri ja…
Joulun aikaan monet ihmiset haluavat kuulla niitä kaikkein rakkaimpia perinteisiä joululauluja yhä uudelleen ja uudelleen. Kuorolle niiden esittäminen ei ole…
Pyhäinpäivän sunnuntaina muisteltiin menneitä rakkaita ja Seitakuoro oli myös koonnut konserttiinsa tuohon teemaan sopivia kappaleita. Konsertin pääteoksena oli virolaisen Arvo…
Seitakuoron miehet pääsivät mukaan hienoon projektiin heti syyskauden alkajaisiksi toimiessaan solisteina Juha Piston Missa Borealiksessa Pohjan ja Lapin sotilassoittokuntien yhteiskonserteissa…
Seitakuoron kevätkausi 2012 huipentui Etelä-Suomen ”Arktisia näkyjä” -konserttikiertueeseen. Kiertueella konsertoitiin juhlakonsertin tunnelmissa Kuopion Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa, Helsingin Musiikkitalon Camerata-salissa ja Oulun…
Seitakuoron kevään 2012 päääsiäiskonsertti ei ollut ihan tavanomaisimmasta ja perinteisimmästä päästä, sillä tällä kertaa konserttiohjelma oli koottu pelkästään modernista kuoromusiikista.…
Juhlavuonna ei joulukonserttiakaan järjestetty ihan tavallisen kaavan mukaan, vaan konserttiohjelma koottiin ”LUX” (valo) -teeman ympärille lähinnä haastavista ajankohtaan sopivista kuoroteoksista.…